Kuka hallitsee Amerikkaa??

Muukalaisten ote uutis- ja ajanviete-mediassamme on murrettava
 
 

"National Vanguard Booksin" tutkimuksien mukaan: Tämänpäivän maailmassa ei ole suurempaa valtaa, kuin se mitä käyttävät ne, jotka ohjaavat Amerikan yleistä mielipidettä. Kukaan kuningas, paavi tai valloittajakenraali tai ylipappi ei ole ollut niin mahtava vallassaan kuin ne parisen tusinaa miestä, jotka valvovat USA:n joukkoviestintää ja viihdettä. Heidän valtansa ei ole mitään kaukaista tai persoonatonta vaikutusta, vaan se ulottuu jokaiseen kotiin Amerikassa, ja toimii kaikkina tunteina, joina olette valveilla. Se on valta joka muokkaa ja muotoilee aivan jokaisen kansalaisen tajuntaa, oli hän köyhä tai rikas, nuori tai vanha, koulujakäymätön tai akateemisesti oppinut. Joukkoviestintä antaa meille haluamansa kuvan maailmasta, ja sitten kertoo meille mitä meidän pitää ajatella tästä kuvasta. Käytännöllisesti kaikki tieto, mitä meillä on välittömän naapurustomme ja tuttavapiirimme ulkopuolelta, tulee päivittäisistä sanomalehdistä, aikakauslehdistä, radiosta ja televisiosta. Kyseessä ei ole ainoastaan tiettyjen uutisten pitäminen kovakätisesti poissa sanomalehdistämme, tai äänekäs propagointi historiaa vääristävien "docudraamojen" kautta, joissa media-mestareiden mielipiteenmuokkaustekniikat ovat tehokkaassa käytössä. He harjoittavat toimintaansa sekä hienovaraisesti että järjestelmällisesti käyttäessään tarkoituksiinsa kaikkea uutisointia ja viihdettä, jota meille esitetään. Esimerkiksi tapa jolla uutiset esitetään, mitä korostetaan ja mikä jätetään kertomatta, uutistenlukijan sananvalinnat ja äänensävyt ja kasvojen ilmeet, otsikkojen sanamuodot, kuvituksen käyttö, --kaikki nämä seikat vaikuttavat näkymättömästi mutta hyvin tehokkaasti siihen tapaan millä me ymmärrämme näkemämme ja kuulemamme. Ja tämän jälkeen kolumnistit ja toimittajat poistavat loputkin epäilyt mielistämme. Käyttäen varovasti kehittyneitä psykologisia tekniikoita he ohjaavat ajatuksiamme ja mielipiteitämme niin että me voimme olla nuotilleen mukana "in"-joukossa, valtavirrassa. He antavat meille tarkat normit siitä, millaiset mielipiteet meillä tulee olla eri ihmisistä ja opettavat havaitsemaan mihin kohtaan arvojärjestystä media sijoittaa jonkun henkilön (Mutta sitä miten media tekee sen, ei saa havaita. käänt.huom.). He piilovaikuttavat mehin myös poliittisesti korrektin tavan suhtautua TV-ruudussa näkyviin henkilöihin. (Tunnistat parhaiten po. piilovaikutuksen tulokset omasta ajattelustasi, kun vaadit itseltäsi tiukkaa loogisuutta. Piilovaikutuksen uhri näkee esim. saman teon eri valossa, jos tekijä on eri. Tunnusmerkki on huudahdus: "Mutta tämähän on eri asia," kun keskustelukumppani rinnastaa joitain juttuja poliittisesti epäkorrektilla tavalla. Ehdollistuma voittaa logiikan uhrin mielessä. käänt.huom.) Amerikkalaisten tajunnan muokkaaminen Meille näytetyssä viihteessä tietyt hahmot esiintyvät aina positiivisina: Rodullisesti sekoitettu pariskunta on aina kunnioitettu, pidetty ja sosiaalisesti arvostettu; Musta on tutkija tai liikemies; Homoseksuaali on herkkä mutta lahjakas; Laiton siirtolainen Mexikosta on köyhä mutta kunniallinen, ja tekee kovasti töitä. Viihteessä on myös negatiivisia hahmoja: Valkoinen rasisti, eli kuka tahansa valkoihoinen henkilö, joka on huolestunut nopeasti synkkenevästä rodullisesta tilanteesta USA:ssa, on kuvattu parhaassa tapauksessa muiden herjaamaksi halveksittavaksi hihhuliksi, pahimmillaan vaaralliseksi psykopaatiksi, joka on hurmaantunut tuliaseisiin, ja on uhka kaikille lakianoudattaville kansalaisille. Valkoinen rasistinen asehullu on yleistymässä TV-show-vakiotyyppinä. (1970-luvulla eräs tunnettu taistolais-kirjailijatar harjoitteli autotallissaan "porvareiden teloittamista" pistoolillaan, mutta häntä ei sanota asehulluksi. käänt.huom.) Keskiverto-amerikkalainen, jonka päivittäinen TV-annos on muutenkin epäterveellinen, osaa vain vaivoin tehdä eron hänelle näytetyn fiktion ja todellisuuden välillä, jos ollenkaan. (TV:stä tutut hahmot ovatkin syrjäyttäneet oman arkielämän reaalitodellisuuden henkilöt nuorison sosiaalistumisen ja elämään oppimisen esimerkkeinä. Nuori ei siis opi sitä miten tietynlainen henkilö käyttäytyy -ja mitä tältä on odotettavissa- omasta lähiympäristöstään, vaan nuorille suunnattujen ja iltapäivisin esitettyjen TV-sarjojen käsikirjoituksien mukaisia roolihenkilöitä seuraamalla. Ne tunnusmerkit, joihin nuori oppii assosioimaan hyviä ominaisuuksia, voivat hänen reaaliympäristössään esiintyä tyypeillä, joita oman terveytensä ja turvallisuutensa vuoksi pitäisi varoa. TV-viihde antaa väärät koordinaatit elämään. Keitähän nämä käsikirjoittajat ovat?? käänt.huom.) Katsoja vaikuttuu enemmän TV:ssä näytetystä toiminnasta, näkemyksistä ja esiintyjien mielipiteistä, kuin omasta ympäristöstään todellisessa maailmassa. Liian monen amerikkalaisen todellisuus on korvautunut TV:n keinomaailmalla ja sen vääristellyillä realiteeteilla. (Suomessa edellä kerrottu ilmiö on suorastaan kärjistynyt. Esim. kuusamolaisen teinitytön kokemusmaailmaa voivat dominoida iltapäivisin esitettyjen TV-sarjojen hahmot enemmän kuin todellisen ympäristön suomalaiset ikätoverit. Tytön "elämänkokemuksen" mukaan mustaihoiset ovat mukavia, lahjakkaita ja luotettavia, toisin kuin todellisuudessa esiintyvät kuusamolaiset pojannulkit. Siispä tyttö haaveilee omasta somasta neekeristään ja yhteisestä neekerivauvasta, kuten mediavaikuttaja on hänen kohdaltaan päättänyt. käänt.huom.) Kun siis TV:n käsikirjoittajat ilmaisevat fiktiivisten hahmojensa kautta hyväksyntänsä joillekin ideoille tai toiminnoille, ja tuomitsevat toisenlaisia, he kohdistavat miljooniin katsojiin valtavan painostuksen näiden mielipiteiden muuttamiseksi sellaisiksi kuin käsikirjoittajat haluavat. Sama mikä pätee TV-viihteeseen, pitää myös paikkansa uutisten suhteen, olivat ne painettuja tai televisioituja. Tämän ajatuskontrolli-tavan salakavaluus piilee siinä, että vaikka me ymmärtäisimme että viihde ja uutiset ovat yksipuolisia, media-mestarit ovat yhä kykeneviä piilovaikuttamaan (manipulate) useimpia meistä. Näin on, koska he eivät ainoastaan vääristele tiedonvälitystä, vaan he ovat asettaneet näkymättömät rajat sille, millaisia mielipiteitä saa esittää. (Suomen erityispiirteenä on ääri-stalinistien, ns. taistolaisten, 1970-luvulta asti jatkunut mahdollisuus esiintyä "puolueettomina porvareina" kuvaruudussa ja lehtien -mm. Erkon lehdet- toimittajina. Suomalainen median vastaanottaja on siis vuosikymmeniä luullut saavansa arvovapaata länsimaista uutisvälitystä, mutta onkin syönyt Neuvostoliiton vakoilujärjestöjen ohjastamien toimittajaliittolaisten kädestä valmiiksi märehdittyä kommunistipropagandaa. Mm. Hymylehden ja Me Naiset -akkainlehden päätoimittajat ovat niitä. käänt.huom.) Lähi-Idän tapahtumien uutisointi on hyvä esimerkki. Jotkut toimittajat ja kommentaattorit ovat orjallisesti israelmyönteisiä jokaisessa lausahduksessaankin, toisten ollessa lähes puolueettomia. Kukaan ei kuitenkaan uskalla sanoa, että USA:n hallitus olisi väärällä puolella arabien ja juutalaisten konfliktissa, tai USA:n joukkojen lähettäminen rampauttamaan Irakia olisi palvellut enemmän Israelin kuin Amerikan etuja. Sallittu mielipiteiden spektri on siis israelmyönteisyydestä (lähes) puolueettomuuteen. (Tämä pätee myös suomalaiseen uutistoimittamiseen, erotuksella että USA:n sotapolitiikan tilalle voitiin meidän oloissamme asettaa Neuvostoliiton/Venäjän "rauhan"politiikka. Nyttemmin maahanmuuttajien agressio kantaväestöä kohtaan on perinyt saman statuksen median erityisessä suojeluksessa. käänt.huom.) Toinen esimerkki on rodullisten asioiden käsittely. Jotkut kommentaattorit ovat miltei asiallisia käsitellessään rodullisia kiistoja, toiset ottavat kiihkeän tunteellisesti kantaa, -ja aina ei-valkoisten puolesta. Kaikki mediassa esiintyvät ovat kuitenkin poikkeuksetta sitä mieltä, että "monikulttuurisuus" ja rotujen sekoittaminen ovat tulleet jäädäkseen, ja ovat hyviä asioita. Koska median tarjonnassa on aste-eroja, useimpien amerikkalaisten on mahdotonta käsittää, että heihin piilovaikutetaan. (Sama pätee Suomessakin. Vaikka media on melko "vapaata", muutamien asioiden julkistaminen on aina törmännyt näkymättömään muuriin, jonka olemassaoloa useimpien on vaikea uskoa. käänt.huom.) Jopa nekin, jotka valittavat yksipuolisista uutisista, erehtyvät luullessaan voivansa välttää ajatuskontrolloijien vaikutuksen valitsemalla itse esitettyjen mielipide-vaihtoehtojen spektristä sen toimittajan tai kommentaattorin, johon uskovat. Tämä on itsepetosta, sillä jokainen saatavillaoleva mielipide-sävy on läpikäynyt media-mestareiden hyväksynnän., eikä mitään luvatonta faktaa tai mielipidettä päästetä yleiseen levitykseen, jos he voivat sen estää. Mielipiteiden muokkaamisen kontrolli on lähes täydellinen. Kaikkialla kontrolloidussa mediassa, TV:ssä, radiossa, sanomalehdissä, aikakauslehdissä, kirjoissa, elokuvissa, puhutaan yhdellä ja samalla äänellä kaikki toistensa kaikuina. Huolimatta tietystä kirjavuudesta, siellä ei ole todellista poikkeavaa ajattelua, ei vaihtoehtoisia tietolähteitä tai ajatuksia, joita suuren yleisön olisi helppo löytää ja käyttää mielipiteidensä muodostamiseen. Mediassa esiintyy vain yksi näkemys maailmasta, jokaisen äänen julistaessa rotujen tasa-arvoisuutta, "holocaustin" ainutlaatuisuutta, kuinka ilkeää on edes ajatella rajojemme yli tulvivien ei-valkoisten pysäyttämistä, kuinka vaarallisia ampuma-aseet ovat kansalaisten käsissä, kaikkien seksuaalisten käyttäytymistapojen moraalista hyväksyttävyyttä, ja monikansallisen "moniarvoisen" yhteiskunnan paremmuutta etnisesti yhtenäiseen verrattuna. Tämä on media-mestareiden suunnittelema maailmankatsomus, jonka mukaisiksi ihmiset sovittavat mielipiteensä, äänestyskäyttäytymisensä ja elämäntapansa. (Jopa perhesuhteensa, sillä Halosen Tasavallassa trendikäs vävypoika on.... -laki kieltää kertomasta. käänt.huom.) Ja ketkä sitten ovat kaikkialle levittäytyneitä media-mestareita? Kuten voimme nähdä, hyvin usein he ovat vierasheimoisia (alkutekstissä: Jews). Vierasheimoisten ylivoimaisuus mediassa on niin musertavaa, että olemme pakotettuja ajattelemaan, ettei se voi olla sattumaa. Sähköinen viihde ja viestintä Hallituksen pyrkimys yksityistää telekommunikaatio on johtanut, ei lisääntyneeseen kilpailuun, vaan kiihtyvään suuryritysten yhteensulautumiseen ja on aikaansaanut kourallisen monimiljardisia media-konglomeraatteja. Suurimmat niistä ovat jopa kolminkertaistaneet kokonsa 90-luvun aikana. Missä tahansa katsot televisiota, kuuntelet (ei-kaupallista? käänt.lis.) paikallisradiota, seuraat kaapeli- tai satelliittikanavia, katsot elokuvia teatterissa tai kotona, kuuntelet musiikkia radiosta tai äänitteestä, luet sanomalehtiä, kirjoja tai aikakausijulkaisuja, on hyvin todennäköistä, että seuraamasi informaation tuottajana tai jakelijana on tälläinen megamedia. Suurin media-konglomeraatti on tänään (USA:ssa) AOL, jonka Time-Warner osti 160 miljardilla $:lla alkuvuodesta 2000. Sulautuminen saattoi yhteen Steve Casen (eurooppalainen) uuden AOL:n johtokunnan puheenjohtajana, ja Gerald Levinin (vierasheimoinen) yhtiön pääjohtajana. Vaikkakaan AOL ei ole (vielä) vierasheimoisten miehittämä, tämä johtajuuden sekoitus valkoihoisen liikemiehen, jonka suurin kiinnostus kohdistuu rahaan, ja etnisesti motivoituneen vierasheimoisen kesken tullee levittämään vierasheimoisen vaikutuksen koko AOL:aan. Steve Case ei voi vastustaa tai reklamoida, kun Gerald Levin ryhtyy palkkaamaan heimolaisiaan avainpaikoille, koska se haittaisi hänen omia voittojaan. Casen kuollessa tai erotessa vierasheimoiset saavat koko AOL:n kontrolliinsa. (Tunnettussa tapauksessa Marlon Brando, josta elokuvayleisö pitää hyvin paljon, joutui käytännössä pois valkokankaalta arvosteltuaan erään suppean etnisen ryhmän valtaa Hollywoodissa. Kosto todistaa että Brando oli oikeassa. käänt.huom.) Ennen fuusiota AOL oli suurin internet-palvelujen tuottaja USA:ssa, ja nyt se tulee muodostumaan vierasheimoisten välineeksi yhdistettynä Time-Warneriin. Time-Warnerin tulot olivat 1977 enemmän kuin 13 miljardia $:a, ja fuusion jälkeen se on toiseksi suurin kansainvälinen mediakonserni. Levin, Time-Warnerin puheenjohtaja ja pääjohtaja, oli ostanut Turner Broadcasting Systemin 1996 Ted Turnerilta, joka oli yksi harvoista ei-vierasheimoisista toimijoista media-bisneksessä. Ted Turner on nyt kolmas mies AOL:ssä. Kun Ted Turner, valkoihoinen (Gentile) media-häirikkö, teki ostotarjouksen CBS:stä 1985, syntyi paniikki koko maan mediapiireissä. Turner oli tehnyt omaisuuden mainonnalla, ja sitten rakentanut menestyvän kaapeli-TV uutiskanavan, CNN:n, jolla oli yli 70 miljoonaa tilaajaa. Vaikkakin Turner työllisti suuren määrän vierasheimoisia avainpaikoilla CNN:ssä, eikä hän koskaan ottanut itselleen asemaa vaihtoehtona vierasheimoisten intresseille, hän oli vahva persoonallisuus. William Paley ja muut CBS:n vierasheimoiset pitivät häntä kontrolloimattomana, "irrallisena kanuunana" joka joskus tulevaisuudessa saattaisi uhata heitä. Juutalainen uutismies, Daniel Schorr, joka oli ollut töissä Turnerilla, väitti julkisesti, että hänen aikaisempi pomonsa suhtautui vierasheimoisiin vastenmielisyydellä. Torjuakseen Turnerin tarjouksen CBS turvautui vierasheimoiseen teatteri, hotelli, vakuutus ja tupakka magnaattiin Laurence Tishiin saadakseen masinoitua "ystävällismielisen" yrityskaappauksen, ja vuodesta 1986 vuoteen 1995 asti Tish oli CBS:n pääjohtaja ja myös johtokunnan puheenjohtaja, kitkien pois kaiken ei-juutalaisen vaikutuksen uhan firmasta. Turnerin myöhemmät yritykset hankkia haltuunsa keskeistä mediaverkkoa estettiin Time Warnerin ja Levinin toimesta, joka omisti 20% CBS:stä ja saattoi käyttää veto-oikeutta tärkeissä sopimusasioissa. Kun Levinin heimolainen Sumner Redstone tarjosi CBS:stä 34,8 miljardia dollaria 7.9.1999, hän ei esittänyt vastalauseita. Tämänkään jälkeen Turner ei luopunut pyrkimyksestään kasvattaa asemiaan mediassa. Hän päätti toimia periaatteella "jos ei voi vastustaa sitä, liity siihen", ja myi CNN:n Levinille. Ted Turner ja Steve Case ovat kovin toistensa kaltaisia. He molemmat kuuluvat niihin valkoisiin kapitalisteihin, joilta puuttuu rodullinen tietoisuus ja vastuunkantaminen. (Levin ja hänen kumppaninsa näyttävät olevan tässä asiassa erittäin valveutuneita ja motivoituneita. käänt.huom.) Time Warnerin apuyhtiö HBO on maan suurin osto-TV kaapeliverkko. Siihen aikaan kun PolyGramin Edgar Bronfman Jr. teki Warnerista ostotarjouksen, se oli USA:n suurin levy-yhtiö, jolla oli 50 levymerkkiä, joista suurin Warner Brother Records. Warner Music oli "gangsta rapin" ensimmäisiä julkaisijoita. Yhteyksillään Interscope Recordsiin (ennen kuin MCA osti Interscopen), Warner auttoi levittämään suuntausta, jonka sanoitukset keskittyvät rohkaisemaan mustien väkivaltaa valkoisia kohtaan. (Suomessa vastaavasti rohkaistaan populaarikulttuurin kautta nuoria tyttöjä parittelemaan mustien miesten kanssa. Tämä tendenssi on ollut hyvin selvä ja näkyvä 1980-luvulta alkaen. käänt.huom.) Time Warner on sekaantunut myös elokuvien tuottamiseen ja levittämiseen: Warner Brothers Studio, Castle Rock Entertainment ja New Line Cimema.Time Warnerin julkaisuosasto, jonka johtaja on Norman Pearlstine (hebrealainen), on suurin aikakausilehtien julkaisija koko maassa: Time, Sports Illustrated, People, Fortune. (Suomessa Warner omistaa yhtä ja toista, ja näyttää olleen hyötyvänä osapuolena erästä liian hyvin menestynyttä lahtelaista musiikin julkaisijaa vastaan nostetussa julkisessa ajojahdissa, jossa näkyvänä agitaattorina riehui eräs TV-2:n taistolaistoimittaja. Mielenkiintoista. Käänt.huom.) AOL.n ja Time Warnerin fuusiossa AOL oli taloudellisesti vahvempi, mutta ideologisesti Time Warner on niskanpäällä. Levin ei ole menettänyt mitään mahdollisuuksistaan rappeuttaa kulttuuriamme. Steve Case ei luonnollisestikaan puutu siihen, millaisia suunnitelmia Levin toteuttaa heidän yhteisessä yhtiössään, sillä raha on ainoa joka merkitsee hänelle. Jos Case rikastuu sillä, että antaa Levinin levittää musiikkia, joka yllyttää vihaan ja väkivaltaan valkoisia vastaan, samalla kun hän pitää valkoiset patriootit suljettuina pois AOL:n chatroomeista internetissä, se on hänelle yhdentekevää. Toiseksi suurin media-konglomeraatti on tänään Walt Disney Company, jonka tulot olivat 1997 23 miljardia $:a. Sen pääjohtaja on Michael Eisner, hebrealainen. Disneyn imperiumi, jonka johtajaa eräät media-analyytikot luonnehtivat "kontrolli-friikiksi", käsittää lukuisia TV-ohjelmia tuottavia yhtiöitä, Walt Disney Television, Touchstone Television, Buena Vista Television, ja kaapelikanavia, joilla on yhteensä enemmän kuin 100 miljoonaa asiakasta. Elokuva-alalla Joseph E. Rothin (onko tarpeen kertoa etniteettiä? käänt.huom.) johtama Walt Disney Motion Pictures Group, osana Walt Disney Studioita, pitää sisällään Walt Disney Pictures, Touchstone Pictures, Hollywood Pictures ja Caravan Pictures nimikkeet. Roth perusti Caravan Picturesin tammikuussa 1993, ja sitä johtaa tällä hetkellä hänen heimoveljensä (his fellow Jew) Roger Birnbaum. Disney omistaa myös Miramax Filmsin, jota pyörittävät Weinsteinin veljekset, Bob ja Harvey, jotka ovat tuottaneet sellaisia yliraakoja elokuvia, kuin The Grying Games, Priest tai Kids. (Toisen maailmansodan aikoihin tiedetään Walt Disneyn olleen mm. hyvin penseä silloiselle USA:n sotaministerille, joka vaivasi hänen yhtiötään pyynnöillään. "Mitä sillä juutalaisella taas oli asiaa?", kerrotaan vanhan Waltin tavanneen sanoa. Niistä ajoista on moni asia muuttunut. käänt.huom.) Kun Disney Company oli joutunut yrityskaappauksella Disneyn perheeltä Eisnerin haltuun 1984, se supisti tervehenkistä perheohjelmien tuotantoa. Eisnerin alaisuudessa yhtiö, joka pitää edelleen hallussaan esim. Lumikin oikeuksia, on alkanut levittäytyä myös ns. aikuis (adult) materiaalin tuottamiseen. Elokuussa Eisner hankki Capital Cities/ABC Incin, mikä omistaa ABC Television Networkin, joka taas omistaa kymmenen TV-asemaa sellaisilla hyvillä markkina-alueilla, kuin New Yorkissa, Chicagossa, Philadelphiassa, Los Angelesissa, San Franciscossa ja Houstonissa. Yhteensä niillä on 225 asemaa USA:ssa ja osaomistuksia lukuisissa eurooppalaisissa TV-yhtiöissä. ABC:n kaapeliyhtiön puheenjohtaja ja pääjohtaja on Steven Bornstein, juutalainen. Yhtiö kontrolloi myös Lifetime Televisionia ja A&E Television Network -kaapeliyhtiötä, joilla on yhteensä 67 miljoonaa katsojaa. ABC Radio Network omistaa 26 AM ja FM asemaa, jotka tietysti ovat suurimmissa kaupungeissa, New Yorkissa, Washingtonissa ja Los Angelesissa, ja sillä on 3 400 tytäryhtiötä. Capital Cities/ABC ansaitsi yli miljardin dollaria julkaisutoiminnastaan 1997, vaikka onkin pääasiassa telekommunikaatioyhtiö. Se omistaa seitsemän päivittäin ilmestyvää sanomalehteä, Fairchild Publicationin (Womens Wear Daily), Chilton Publicationsin (autokirjallisuutta), ja Diversifield Publishing Groupin. Vuoden 1997 kolmanneksi eniten ansainnut yhtiö, 13 miljardilla $:lla, on Viacom Inc., jonka johtajana toimii Sumner Redstone, jonka nimi hänen syntyessään oli Murray Rothstein, kuinkas sattuikaan. Viacom, joka tuottaa ja jakelee TV-ohjelmia kolmelle tärkeimmälle kanavalle, omistaa itse 13 TV-asemaa ja 12 radioasemaa. Se tuottaa elokuvia Paramount Picturesin kautta, jota johtaa Sherry Lansing, samasta etnisestä ryhmästä. Redstonella on CBS:n kautta määräävä osake-enemmistö CBS:ssä ja Viacomissa vuodesta 1999. Viacomin julkaisuosastoon kuuluvat Simon & Schuster, Scribner, The Free Press ja Pocket Books. Yli 4000:ssa myyntipisteessään videoita jakeleva Blockbuster kuuluu myös Viacomin imperiumiin. Se on myös sekaantunut satelliittikanaviin, teemapuistoihin ja videopeleihin. Viacom on myös Showtimen, MTV:n, Nickelodeonin ja muiden verkkojensa kautta maailman suurin ohjelmien levittäjä kaapelikanavilla. Vuoden 1989 jälkeen MTV ja Nickelodeon ovat kasvattaneet huimasti osuuttaan nuorison TV:n katseluun käyttämästä ajasta. Redstone, joka tosiasiassa omistaa 76% Viacomin osakkeista, ja tarjoaa mm. Beavis and Butthead -roolimallia teineille, on suurin yksittäinen jakelija, joka tyrkyttää race-mixing-propagandaa nuorille ja varhaisnuorille sekä Euroopassa että Amerikassa. MTV pumppaa rodullisesti sekoitettua rockiaan, rappiään ja videoitaan yli 210:een miljoonaan kotiin 71:ssä maassa, ja tämä on tällähetkellä koko maailmassa määräävä kulttuurivaikute valkoisille teini-ikäisille nuorille. (Se itsetuhoinen, huumehakuinen ja omia etnisiä juuria halveksiva käyttäytyminen, joka on levinnyt suurimpaan osaan suomalaista nuorisoa, on lähtöisin tässä esitellyiltä skeidanlevittäjiltä. Ovatko he määränneet Sinunkin ajattelusi??? käänt.huom.) Nickelodeon, jolla on 65 miljoonaa tilaajaliittymää, pitää hallussaan katsotuimman TV-kanavan asemaa USA:n 4-11 vuotiaiden keskuudessa, ja on nopeasti levittäytymässä Eurooppaan. Useimmat heidän ohjelmatuotteistaan eivät vielä propagoi räikeää degeneraatiota, mikä on MTV:n tavaramerkki, mutta Redstone on asteettain tunkemassa nuorille katsojilleen samaa myrkkyä, mistä MTV tunnistetaan. Uusi tulokas megamediassa on Edgar Bronfman Jr., puheenjohtaja ja pääjohtaja Seagram Company Ltd:ssä, viinakauppakeisari. Hänen isänsä, Edgar Bronfman Sr., on World Jewish Congress:in puheenjohtaja. Seagram omistaa kaksi suurta tuotantoyhtiötä, MCA:n ja Universal Picturen (nyt Universal Studios). Muiden MCA:n omistusten joukossa on Interscope Records, joka siis oli gansta rapin ensimmäisiä ja innokkaimpia levittäjiä. (Mitä ihmettä! Tämähän on kuin suoraan "Siionin Viisaiden Pöytäkirjoista" lainattua: Levitämme gansta-rappia eli rikollisia ihannoivaa törkymusiikkia goyiminen nuorisoon, jotta se rappeutuisi ja alkaisi käyttää huumeita. Mielenkiintoista. käänt.huom.) Bronfmanista tuli levybisneksen suurin nimi toukokuussa 1998, kun hän hankki kontrolliinsa PolyGramin, eurooppalaisen levyjätin, ostamalla sen 10,6:lla miljardilla $:lla Philipsiltä. PolyGramin, MCA:n ja Universalin yhteenlasketut tulot arvioidaan noin 12 miljardiksi $:ksi vuodessa, ja näin Bronfmanilla on neljänneksi suurin mediaimperiumi maailmassa. PolyGramin hankkiminen antaa Bronfmanille kontrollin myös suurimpiin klassisen musiikin CD-tuottajiin, Deutsche Crammophoniin, Decca Londoniin ja Philipsin levytuotantoon. On vaikeaa uskoa, että kolme neljästä johtavasta mediakonglomeraatista on näiden vierasheimoisten omistuksessa ja he ovat toimeenpanevissa tehtävissä siinä viimeisessäkin. Tämä musertava kontrolli on kehittynyt ilman että vierasheimoisten osuudesta on käyty minkäänlaista keskustelua millään forumilla. Mitä kuuluu muille isoille mediayhtiöille? Rupert Murdochin News Corporation, mikä omistaa Fox Television Networkin, 20th Century Fox Filmsin, ja Fox 2000:n, on viides suuri megamedia USA:ssa. Vuonna 1997 sen tulos oli 11 miljardia $:a. Murdochin yhtiörypäs on ainoa mediakonserni, joka on lähelläkään "top fouria" kapasiteetiltaan. Murdoch on ei-juutalainen australialainen, mutta Peter Chernin, Fox Groupin puheenjohtaja ja pääjohtaja, on hebrealainen. Hänen alaisuudessaan ovat kaikki News Corporationin elokuva- televisio- ja julkaisutoiminnat USA:ssa. Cerninin alaisena on myös Laura Ziskin, samaa kansallisuutta, joka aiemmin johti Fox 2000 -osastoa. Cerninin alaisena on myös Peter Roth, joka johtaa Fox Entertainmentia. News Corporation omistaa myös New York Postin ja TV Guiden, joita Cernin valvoo tarkasti. Murdoch kertoi Newsweekissä 12.06.1999, että hän mieluimmin nostaisi Cerninin konsernin johtoon, kuin antaisi sen omien lapsiensa käsiin, joista kukaan ei ole paljoa kahtakymmentä nuorempi. On melko vaikeaa kuvitella kenenkään hebrealaisen antavan mahtavaa mediayhtiötä ei-juutalaiselle alaiselleen juuri kun omat jälkeläiset odottavat päästä nousemaan siivilleen. Cerninillä ei kuitenkaan ole ennakkoluuloja: "Otan valvontaani kaikki maailmassa nähtävät elokuvat...mikäpä olisi hauskempaa?" ("I get to control movies seen all over the world. . . . What could be more fun?") Monet niistäkin mediayhtiöistä, jotka eivät ole suurimpien kontrollissa, ovat hebrealaisessa omistuksessa. New World Entertaintment kertoi eräässä media-analyysissä, että "Ronald Perelman, juutalainen, joka omistaa itsenäisiä TV-ohjelmien tuotantoyhtiöitä, omistaa myös Revlon Cosmeticsin, joka kiirehti tarjoamaan työpaikan Monica Lewinskylle, kun Bill Clinton yritti saada tätä pysymään hiljaa." Tunnetuin pienemmistä mediayhtiöstä, Dream Works SKG, on pelkkää kosher-bisnestä. Dream Worksin perusti vuonna 1994 suurella media-nosteella levymoguli David Geffen, aiempi Disney Picturesin puheenjohtaja Jeffrey Katzenberg ja ohjaaja Steven Spielberg, kaikki samasta kansanryhmästä. Yhtiö tuottaa elokuvia, animaatioita, TV-ohjelmia ja äänitteitä. Rahoituksen ja yhteyksien perusteella voidaan päätellä, että Dream Works on pian samaa ryhmittymää neljän suuren kanssa. On hyvin tunnettua, että nämä vierasheimoiset kontrolloivat suurinta osaa elokuvien tuottamisesta ja jakelusta jo pian filmialalle tunkeutumisensa jälkeen, mikä tapahtui 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Kun Walt Disney kuoli 1966, viimeinen este Hollywoodin täydellisen kontrollin tieltä oli poistunut. Hebrealaiset ottivat haltuunsa Disneyn rakentamat yhtiötkin, ja kaikki filmiteollisuudessa tekivät mitä nämä käskivät. Neljä suurinta yhtiötä, Disney (Eisner), Warner Brothers, Paramount (Viacom), ja Universal (Seagram) saivat 1997 kaksi kolmasosaa kaikesta lippukassoihin tulevasta rahasta. Kolme suurta TV-levityksessä olivat joskus ABC, CBS ja NBC. Yhdistyessään media-imperiumeihin, ne eivät enää kauaa ole itsenäisiä toimijoita. Silloinkin kun ne olivat itsenäisiä, niitä jokaista valvoi oma hebrealaisensa: ABC - Leonard Coldenson; NBC - David Sarnoff ja sitten hänen poikansa Robert Sarnoff; CBS - William Paley, myöhemmin Laurence Tish. Vuosikymmenien aikana nämä mediayhtiöt on kyllästetty hebrealaisuudella lattiasta kattoon, eivätkä mitkään yritysfuusiot voi muuttaa tätä tosiasiaa miksikään. (Jatkuu seuraavalla sivulla)