Oppitunti 1:  Stalinin Neuvostoliitto

Venäjällä valta oli keskittynyt hyvin pienelle ihmisjoukolle, joka säilyttääkseen etuoikeutensa jarrutti yhteiskunnan kehitystä saaden aikaan kriisin, joka johti vallankumoukseen helmikuussa v.1917. Vallankumous ei kuitenkaan johtanut vallan jakautumiseen laajemmille kansankerroksille, vaan saman vuoden marraskuussa tapahtui kaappaus, ns. Lokakuun vallankumous, jossa valta joutui pienen mutta häikäilemättömän fanaatikkojoukon, bolshevikkien, käsiin.

Bolshevikkien kaaderit, eli puoluekoneen toimivat jäsenet, olivat idealisteja, jotka vastustivat fanaattisesti kaikkea näkemäänsä tai kuvittelemaansa vääryyttä, kokivat pitävänsä hallussaan ihmiskunnan tulevaisuuden ja onnen avaimia, ja olivat innokkaita käyttämään brutaaleintakin väkivaltaa niiden tuhoamiseksi, jotka olivat kuvitellun uuden yhteiskunnan, ns. kommunismin, tiellä. "Riistävät" yhteiskuntaluokat tuli toki tuhota fyysisesti, eli siis tappaa, -mukaanlukien naiset ja pikkulapsetkin.

Kun valta olisi tiukasti po. uuden ja oikeudenmukaisemman valtion johtajien käsissä, vallankaappauksessa tarpeelliset maailmanparantaja-fanaatikot olivatkin ainoastaan tiellä, mikä tuotti heille ikävän yllätyksen.

Vladimir Iljitsh Leninin (Uljanov) ja hänen likaisten operaatioiden apulaisen asemasta vallanperijäksi kohonnut seuraajansa Josef Vissarionovits Stalin (Dzugasvili) suunnittelivat alusta alkaen fanaatikkojen korvaamista käyttökelpoisemmalla väellä: Käskyjä kysemättä noudattavilla mutta vallankumous-aatteille tms. välinpitämättömillä apparatsnikeilla (=aparaatin l. koneiston mies) ja suoranaisilla väkivaltarikollisilla.

Stalin toteutti tämän herrojen yhteisen idean 100%:sti, ja tulevaisuus osoitti ratkaisun oikeaksi "neuvostovallan" kannalta, sillä entisten vallankumouksellisten varaan ei olisi voitu rakentaa täysin ylhäältä johdettua yhteiskuntaa, jonka koossapitävänä voimana oli pelko ja konformismi.

Pelolla hallitseminen, minkä ratkaisun marxilaiset kommunistit ovat valinneet kaikkialla missä ovat olleet vallassa hetkeä kauemmin, edellyttää väkivallan uhkaa, jolta kukaan ei ole turvassa. Ensimmäinen askel terrorilla hallitsemiseen on sellaisen ihmisjoukon kerääminen, jonka toimia ei mikään moraali tms. rajoita, ja joka tottelee käskyjä.

Bolshevikit aloittivat Tsaarin kannattajien ja vallankumouksen vastustajien terrorisoimisella. Kun nämä oli tapettu, terrori kohdistettiin ei-bolshevistisiin vallankumouksen kannattajiin, anarkisteihin, sosiaalivallankumouksellisiin, menshevikkeihin ym. ryhmiin, jotka olivat olleet kaatamassa vanhaa valtaa, ja siten bolshevikkien vaarallisia kilpailijoita.

Tässä vaiheessa bolshevikkien joukot oli kasvatettu hyväksymään "vihollisten" brutaalin kohtelun, koska se olisi (muka) välttämätöntä "luokattoman yhteiskunnan" ja onnellisen tulevaisuuden saavuttamiseksi. Tavoite oli kuitenkin luoda väkivaltakoneisto, jolla ei ole estoja tappaa, kiduttaa, raiskata, silpoa jne. jokaista, jonka Puolue osoittaa kohteeksi.

Stalin aloittikin jo varhain Tsekan, kommunistien terrorijärjestön ja poliittisen poliisin, täydentämisen ei-aatteellisilla väkivaltarikollisilla, joiden lojaalisuus kohdistui vain siihen tahoon, joka oli nostanut heidät katuojasta pelättyjen vallankäyttäjien joukkoon, ja antoi tilaisuuden toteuttaa itseään mielinmäärin ilman rangaistuksien pelkoa: Puolue-koneistoon ja Staliniin itseensä.

Tsekan, KGB:n (nykyisin FSB) edeltäjän, uudet työntekijät rekrytoitiin tavalla, joka karsi rehelliset aatteeseen uskojat mutta suosi täysin moraalittomia sosiopaatteja, joita parveilee jokaisen terroristisen hallinnon ympärillä kuin kärpäsiä paskassa.

Saatuaan kommunistisen terrorikoneiston valmiiksi suurta tehtäväänsä varten, Stalin alkoi "löytää" vihollisia puolueen sisältä, tarkoituksena lopettaa sen poliittinen elämä kokonaan ja alistaa uusi henkisesti kuollut puolue keskusjohdon sanelulle. Kaikki, joilla oli jotain kontaktia vallankumouksen aikaiseen VSDP(b):hen (Leninin aikainen puolueen virallinen nimi) tai taipumusta itsenäiseen poliittiseen ajatteluun, tuhottiin.

Vanhat bolshevikit, jotka olivat itsekin sotkeneet kätensä vereen aatteensa nimissä, eivät olisi ehkä hyväksyneet paljasta terrorihallintoa, joka on itse itsensä tarkoitus ja päämäärä, ja jolle ideologia oli vain koriste. Niin tai näin, stalinistit eivät ottaneet riskiä, vaan tappoivat heidät kaikki.

Näiden oman puolueensa uhreiksi joutuneiden aatteenmiesten ja -naisten reaktiot kovaan kohtaloonsa ovat hyvin mielenkiintoisia. Stalinistisesta terrorista kirjoittaneiden tutkijoiden ja historioitsijoiden alituinen ihmettelyn aihe on Stalinin uhrien usko kommunismiin ja sen suureen johtajaan vielä vankileireilläkin, ja todellisia arkistojen kummajaisia ovat kuolemaantuomittujen viimeiset kirjeet, joissa he ylistävät Neuvostoliiton Kommunistista Puoluetta ja Stalinia.

Vuosikymmeniä jatkunut sitoutuminen puolueeseen esti marxismin sokaisemia huomaamasta puolueen muuttumista vastakohdakseen, aivan kuten he olivat kykenemättömiä näkemään marxismin perusolettamusten virheellisyyttä. Heidän henkilöhistoriaansa kuului usein myös osallistuminen kilpailevien vallankumousliikkeiden fyysiseen tuhoamiseen tai vähintään innokas suosion osoittaminen näiden kerettiläisten teloittamiselle. Se mikä nyt toistui heidän itsensä kohdalla, kuului heidän tuntemansa "vallankumouksen" kuvioihin.

Vanhat bolshevikit siis saivat niskalaukauksensa ylistäen viimeisissä sanoissaan Stalinia ja Puoluetta. Tämä jos mikään on esimerkki 100%:sesta aivopesusta.

Leninismin ultra-fanaattiset uskovaiset olivat täysin "aatteensa" vallassa, ja samaistivat proletariaatin vapautumisen ja ihmiskunnan onnen oman ideologiansa menestykseen. Heidän ihanteisiinsa kuului (kuuluu) erottamattomana osana lähes masokistinen puolue-uskollisuus, itsensä ja oman älynsä kieltäminen "korkeamman" päämäärän hyväksi.

Tämä tarkoittaa sitä, että poliittista elämäänsä puolueen kautta elävä aatteen sokaisema Stalinin ajan venäläinen tai 1970-80 -lukujen suomalainen "älykkö" luopui jopa omista rakkaimmista ihanteistaan (luonnonsuojelu contra Neuvostoliiton ydinvoima; kasvihuone-ilmiön vastustaminen contra venäläisen maakaasun suosiminen; etc.) jos hänelle selitettiin, että puolueen etu tai idän suhteet niin vaativat.

Ainoa realistinen ja kuvaava nimitys tälläiselle tajunnalle on orja-mieli. Marxismi-leninismiin ja sen epäjumaliin uskova stalinisti-taistolainen oli luovuttanut puolueelle tms. valtarakenteelle vallan määritellä, mitä hänen aatteensa tarkoittaa käytännössä.

Puolue-uskollinen kuvitteli puolueen linjan muodostuvan mitä viisaampien ja aatteen aateloimien, historiallisen välttämättömyyden valtuuttamien ja Kremlin siunaamien johtajien päättäessä siitä proletaarisen gloorian kirkkaudessa, sakramentaalisen pyhissä paikoissa, kuten keskuskomitea, politbyroo, piiritoimisto ja Suomi-Neuvostoliitto-Seura, -Rauhanpuolustajista puhumattakaan!

Näistä pyhistä paikoista tulevien ohjeiden epäily oli stalinistille kuolemansynti. Jokainen epäilyjen esittäjä oli vaarallinen kerettiläinen ja puolueen vihollinen, sillä tämä uhkasi marxilaisten kommunistien kaikkein pyhintä, henkistä pääomaa, jonka katoaminen johtaisi välittömästi fasistien maailmanlaajuiseen voittoon: Älymystön itsepetosta.

Marxismiin uskova ei kyennyt, eikä kykene tänäänkään, ymmärtämään, että hänen uskollisuutensa kohde, "puolue", on näkymättömissä pysyttelevien voimien karkeaa petosta, näiden voimien ohjaillessa valtioiden ja kansojen kohtaloja "klassillisella menetelmällään", eli ristiriitojen säätelyllä molempia osapuolia valvomalla. Tämän metodin kuvaus on "Protokollassa".

Oppitunti 2:  Jälkistalinistinen monikulttuuri-Suomi

Stalinismin klassiselle muodolle oli siis tyypillistä ainoasta sallitusta mielipiteestä poikkeamisesta rankaiseminen. Sama piirre on sellaisenaan kopioitu 2000-luvun monikulttuuri-Suomeen, mutta kommunismin aatteen tilalle kaikille pakolliseksi liturgiaksi on nostettu rotujen sekoittamisen ja kontrolloimattoman, massiivisen, maahantunkeutumisen kritiikitön ylistys. Se, jonka huulilta ei tätä huble-bublea kuulu, on poikkeava ja epäilyttävä, eikä kuulu siis kerhoon?

Stalinisti-juristit, ns. demokraattiset lakimiehet, työskentelevät lujasti saadakseen po. vaarallisten mielipiteiden kriminalisoinnin Suomen lainsäädäntöön, aivan kuten Neuvostoliitossa!

Demokraattisten lakimiesten ja ihmisoikeus-juristien idolit ja esikuvat ovat Neuvostoliiton 1930-luvun näytösoikeudenkäyntien pääsyyttäjä yliprokuraattori Andrei Vyshinski ja tämän apulainen Lev Scheinin. Näiden herrojen järjestämille oikeudenkäynneille oli siis tyypillistä puolueen toisinajattelijoiden (lue: viimeisten itse ajattelevien) ja vanhojen bolshevikki-johtajien, kuten Leninin työtoverin Nikolai Buharinin liikuttavat itsesyytös-litaniat ja yli-innokkaat väärässäolemisen vakuuttelut, jotka yhä vieläkin herättävät lukijoissa ja historian tutkijoissa hämmennystä: Miten tunnetusti älykkäät miehet alentuivat moiseen? Itsensä parjaamiseen ja pyöveliensä ylistämiseen??

Sama hämmentävä kysymys nousee mieleen lukiessa uutisia suomalaisten suhtautumisesta ns. maahanmuuttajien heihin kohdistamaan väkivaltaan: Riehuva somali lyö sattumalta paikalle osunutta jonkinlaista missiä tms. vaateripustinta pesäpallomailalla kasvoihin Vantaan Hakunilassa. Presidentti kiivastuu välittömästi: "Minä puutun tähän heti Suomeen palattuani!" (Ei tietenkään puutu suomalaisten kohteluun, koska hän on Suomen presidentti.) Kasvoihin lyöty kaunotar toteaa lehdistölle: "Kyllä kai ne ärsyyntyvät kun niitä koko ajan kiusataan." Siis: Anteeksi että olemme olemassa.

Rinnastus Moskovan oikeudenkäyntien uhreihin, jotka kilpaa syyttäjän kanssa tuomitsivat itseään, on huomiotaherättävän ilmeinen.

Jos kommunismiin uskovat menivät helvettiinsä (siihen kommunistien osastoon, jossa hiilet ovat aina loppu) into hehkuen otsalla, nykytrendikäs pochahontas-kompleksinen virkahumanisti pitää perinteen elossa. Tämä jos mikään on esimerkki 100%:sesta aivopesusta.

Kuten 1970-luvun Suomessa, jossa ns. neuvostovastaisuus oli poliittinen kuolemansynti, jonka likvidoimiseksi valmisteltiin SKP:n kansanedustajien toimesta "Rauhan-lakia", jolla kielletyt mielipiteet kriminalisoitaisiin, monikulttuuri-diktatuurimme valmistelee "rasististen" mielipiteiden esittämisen rankaistavuutta. Mm. Ranskassa on jo voimassa suomalaisten jälkistalinistien haaveilema lainsäädäntö, jolla "rasistiseen" rikokseen syyllistynyt liikeyritys voidaan tuomita maksamaan korvauksia "rikkomuksestaan" jopa piilokommunistiselle "rauhan"järjestölle.

Kun tiedämme, että "rasismia" vastustavat piirit Suomessa on huolellisesti linkitetty kulissien takana (vanhan lain mukaan) murhapoltoiksi luokiteltuja tekoja harrastaviin ns. eläinaktivisteihin, näyttää siltä, että ihmisoikeusjuristimme, etunenässä Martin Scheinin, puuhaavat Suomeen systeemiä, jossa kansalaiset maksavat itse bensiinit niihin polttopulloihin, joilla heidän omaisuuttaan ja työpaikkojaan poltetaan.

Oleellisinta ihmisoikeusjuristien toiminnassa on kuitenkin sananvapauden kaventaminen heidän itsensä noustessa määrittelemään, mikä on kiellettyä. Andrei Vyshinskin ja hänen asistenttinsa haamu pilkahtaa "suvaitsevaisuuden" nimissä sensuuria pystyttävien puna-vihreiden korulauseiden takaa.

Kaikkien puolueiden ennen viime eduskuntavaaleja hyväksymä "rasisminvastainen asiakirja" paljastaa hankkeen laajuuden.

Suomalainen toimittajakunta on 1970-luvun stalinismi-buumin jäljiltä valmiiksi viritetty vihaamaan omaa kansaansa ja kaikkea "kansallista". Heidän ajatusmaailmassaan isänmaallisuus samaistuu fasismiin, eivätkä he aio sallia "fasismia" julkisessa elämässä.

Kuten media oli Hakunilan kahakan jälkeen oikeudessa törkeästä pahoinpitelystä tuomitun somalin ylimääräinen valitus-aste, jossa vain hänen näkökulmansa oli kuultavana, jokainen, joka jollakin tavalla astuu maahanmuutto-kansanmurha -operaation tielle, voi odottaa tulevansa murskatuksi mediassa.

Eräs suomalainen naislääkäri toimi AIDS:ista varoittavan kampanjan alullepanijana, teki suunnattoman määrän työtä omalla kustannuksellaan, ja saikin julkista tunnustusta toiminnastaan. Sitten hän teki virheen: Hän erehtyi sanomaan julkisesti, että epidemiaa levittävät nuoret maahanmuuttaja-miehet. Lääkäristä tuli heti epä-henkilö, ja kaikki tiet julkisuuteen suljettiin häneltä. Vasemmistoliberaalien ideologiset houreet ovat kansalaisten terveyttä ja elämää tärkeämpiä?

Ehkei ollut kyse monikulttuuri-uskovaisten tunteiden loukkaamisesta (tahattomasti), vaan lääkäri törmäsi vahingossa meneillään olevaan biologiseen sotatoimeen Suomen kansan hävittämiseksi??

Sekä klassinen stalinismi 1930-50 -lukujen Neuvostoliitossa että suomalainen myöhäisversio, "monikultturismi", vaativat uskollisiltaan oman kansallisuutensa tuhoamiseen osallistumista, kaiken järjen ja moraalin kieltämistä, ja jopa itselleen läheisten henkilöiden uhraamista sairaan ideologian alttarille.

Näin "aatteet" vaihtuvat, mutta erilaisilla korusanoilla ajetaan yhä samanlaista asiaa, -ja taustalla kaikkia lankoja käsissään pitävä toimija on sama vanha tuttu. Jos Sinä et ajoissa tunnista vihollista, se merkitsee Sinun tuntemasi elämänmuodon loppua, ja Sinun oman kansasi tuhoa. Ajattele, ennenkuin on myöhäistä.